Elisabeth Rehnbäck
20.12.1852 – 21.10.1927

Sukuhaaran kuvat

Fredrik Mauritz ja Henrika Carolina Hellmanin vanhimmat tyttäret Augusta ja Betty lienevät melkein samanikäisinä jo lapsuudesta asti olleet hyvät ystävät. Läheinen sisarrakkaus yhdisti heidät läpi heidän elämänsä.

Heidän lapsuudestaan Ylitorniolla ja varhaisimmasta nuoruudestaan Pyhäjoella emme paljonkaan tiedä. Heidän kouluikään tultuaan otettiin kotiin "guvernantti", joka antoi tyttösille ne koulutiedot, jotka siihen aikaan olivat mahdolliset maaseudun kotioloissa. Isä, joka myöhemmin saattoi olla pojilleen aika ankarakin, suhtautui tyttäriinsä lempeydellä ja hyväntahtoisuudella. Niinpä, kun Bettyn mielestä "grammatika" oli ikävää luettavaa, hän isältään sai luvan olla tätä ainetta ilman.

Luonteeltaan olivat sisaret hyvin erilaiset. Augusta oli nuorena vilkas ja toimelias, kulutti pukunsakin puolta lyhyemmässä ajassa kuin nuorempi sisar ja mielellään teki viatonta kiusaa tälle ja nauroi sitten makeasti kepposilleen. Betty oli hiljainen, istui mielellään yksinään "broderauksensa" tahi maalausvehkeittensä ääressä. Omaisilla on vieläkin tallella hänen töitään, silkille maalattuja kukkakimppuja ja helmillä ja monivärisillä langoilla hienosti valmistettuja käsitöitä sekä piirrustuksia.

Sisarusten ollessa nuoria neitosia, 15 ja 14 vuoden ikäisiä, perhe muutti Ouluun.

Rippikoulun äitimme kävi Ylitorniolla rovasti Albert Heikelin luona. Hänestä äidille tuli rakas rippi-isä, jonka kanssa hän jälkeenkinpäin oli kirjeenvaihdossa.

Kun Augusta-täti 18-vuotiaana vietti Oulussa häitään nuoren pappissulhasensa kanssa, oli äiti hänen morsiusneitonaan. Siihen aikaan oli tapana, että häätalon ulko-puolelle kerääntyi utelias väkijoukko huutamaan morsianta esille. Niinpä nytkin. Väkijoukossa seisoi tällä kertaa nuori, vasta Ouluun muuttanut virkamies, joka morsiusparin sivulla huomasi kynttelikköä pitävän ujon, ruskeasilmäisen ja kiharatukkaisen 17-vuotiaan neidon ja unohti kaiken muun. Tämä nuori mies oli Edward Rehnbäck, Bettyn tuleva puoliso, ja meidän suuresti kunnioittama ja rakastama isämme. Kihlausaikana Bettyn leikkisä isä antoi tyttärelleen arvattavaksi seuraavan sana-arvoituksen:

Mitt första mellan Lapplands fjällar
i flockar sätter av i trav.
Mitt andra mellan bergens hällar
i stillhet flödar ut i hav.
Mitt hela, gå, mitt hela är,
i Betty Hellman dagligt kär.

Morsiamen oli tietysti ratkaistava arvoitus sanalla Rehnbäck. Kihloissa ollessaan äiti tuli hengelliseen herätykseen ja käsitti rauhan Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen sovintotyössään. Hänen kirjeensä rippi-isälleen tältä ajalta huokuu nöyrää synnintuntoa ja syvää sisällistä riemua ja onnea. Ennen pitkää oli isäkin käsittänyt saman uskon.

Suuren lapsilauman äitinä ja perheenemäntänä kohdisti äitimme harrastuksensa etupäässä kotiin. Kun molemmat vanhempamme olivat luonteeltaan erittäin järjestystä ja täsmällisyyttä rakastavia, löi tämä leimansa koko kotiin. Helppoa olikin pitää paikat kunnossa, kun tilaa oli runsaasti: oma talo monine suurine huoneineen, tilavine ullakoineen ja komeroineen sekä monet ulkohuoneet ja "makasiinit".

Emännän tehtävät kysyivät varmaankin huolta ja taitoa, perhekuntaan kun ajoittain kuului 15-16 henkeä. Jokakesäiset muutot kesähuvilalle Haukiputaan Rauhalaan, jonne oli maanteitse 24 kilometriä, olivat tapauksia, jotka asettivat äidin järjestelykyvyn ja voimat kovallekin koetukselle. Entä vaatteet ja jalkineet. Puhdasta ja ehjää piti aina olla päällä. Äidin paikkaamat poikain housut ja lapsilauman lukemattomat parsitut sukat olisivat kestäneet ankarankin arvostelun. Tytärten puvut olivat peräti yksin kertaiset. Äiti kyllä rakasti kaikkea kaunista, mutta omatunto ei sallinut mitään turhaa koreilemista. Kuuluihan sitäpaitsi jo isoäitimme periaatteisiin: parempi suora sileä, kuin huono kruusu.

Kasvatus oli ankaraa. Mutta harvoin lie vitsaa tarvittu, sillä kunnioitus vanhempien tahtoa kohtaan oli siksi suuri, ettei tottelemattomuus juuri tullut kysymykseenkään. Isä oli kodin auktoriteetti, äiti sen lempeä ja rakastava henki, joka osasi lapsilleen paljon iloakin valmistaa. Hänellä riitti aikaa ommella joskus nukeillemmekin, järjestellä leikkejämme ja kesäisillä retkillämme oli äiti mielellään mukana.

Jumalanpelkoon ja omantunnonpuhtauteen meitä tahdottiin kasvattaa ja jo varhain saimme seurata mukana hartaustilaisuuksiin, ns. "seuroihin". Eniten meihin kuitenkin lie vaikuttanut vanhempiemme oma, vakaa vaellus ja jumalanpelko. Olemme esirukouksen lapsia ja siunaus on seurannut meitä elämässämme.

Myöhempinä vuosina äiti seurasi elämäämme lämpimällä myötätunnolla. Hän iloitsi iloistamme ja suri kanssamme murheitamme. Lastenlapsille hän oli pelkkää hellyyttä ja hyvyyttä ja he rakastivat isoäitiään suuresti. Käynnit vanhassa kodissamme olivat aina mieluisat niin meille kuin lapsillemmekin, lastenlapsille. Kuinka rakkaasti äiti meidät syliinsä sulki ja iloitsi vierailuistamme.

Ei puuttunut kodista surua ja murhettakaan. Oli vaikeuksia, oli sairautta ja kuolemaakin. Mutta sen tiedämme, mistä rakkaat vanhempamme löysivät lohtua ja apua.

Uskollisen puolisonsa tukemana, lastensa rakastamana ja ennen kaikkea Hänen kantamanaan, joka on luvannut "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, --- minä nostan, minä kannan ja pelastan", rakas äitimme siirtyi elämän iltaan ja nukkui rauhallisesti Oulussa lokakuussa 1927, 74 vuoden ikäisenä.

Ester Launis
Kirjoitus julkaistu Viestin n:o 38 yhteydessä v. 1964.