Edith Hellman
29.1.1869–7.2.1933

Sukuhaaran kuvat

Eeditti, jota pienenä hyvällä syyllä kutsuttiin Lilliksi, syntyi Oulussa pari vuotta perheen Ouluun muuton jälkeen ollen sisarussarjan kymmenes ja järjestyksessä Kallen ja – kun jätetään pois 16.5.1872 kymmenen kuukauden ikäisenä nukahtanut Oskar Leopold –minun, Oskarin välillä. Muistellessa hänen varhaisinta lapsuuttaan avautuu mieleen kuva hennosta, kalpeasta pellavapäästä, hillitystä ja hiljaisesta tyttölapsesta, jota alvaria hoidettiin ja kylvetettiin. Mutta onneksi hän sentään jaksoi leikkiäkin ja oli aina tervetullut kisatoveri nuorempien rasavillien velimiestensä vilkkaaseen seuraan. Ei kumminkaan johtajana, pois se meistä, vaan pikemminkin käskyläisenä. Eedit, kuuletko sinä, lisää jankkia, tai puhdas talrikki tänne, vaikkei siinä auringon valossakaan likapilkkuakaan muut voineet huomata. Luulen, että tällainen vain kiinnitti meitä toisiimme, saattoihan se merkitä luottamuksen osoitusta – . Oli sentään muutakin seuraa ja hyvää olikin: Hedmannin Iida ja Ninni, Klemetin tytöt, Rahtu-Fiia, Vaaran Liisa ja muitakin kristittyjen (s.o. lestadiolaisten) vanhempain lapsia.

Koulunkäynti kääntyi käytännölliselle alalle kuten Alceniuksen käsityökouluun, joka silloin oli hyvin suosittu oppilaitos, v. 1890, sitten Messman &Brunströmin konekutomisosastolle jne. Mutta kehityksen yleiskannalta katsoen oli arvatenkin tärkeintä Helsingin talous- ja käsityökoulussa olo, joka sellaisenaan oli suureksi hyödyksi, ja erittäinkin sen vuoksi, että Eedit-sisko samalla sai aivan ainutlaatuisen tilaisuuden seurata yleisen elämän kulkua ja sivistyksen eri virtauksia. Helsingin kaupungin väkiluku oli tällöin hiukan yli 60 000 ja jo silloin tänne oli muuttanut useita entisiä oululaisia. Janne ja Tilda Johanssonin koti oli tietysti aina auki hänelle, mutta Wichmannin tantti eli meidän poikain kesken "Tackmannin vintti" sekä aina yhdessä mainittu Granstedtin Selma olivat sentään ensimmäisiä järjestyksessä. Siellä heidän seurassaan sai sisaremme vahvistua kristillisessä elämänkatsomuksessaan, joka pääkohdiltaan sopeutui kotona saatuun, mutta ulkonainen ihminen oli täällä suuressa etelässä väljempi. Kun sitten Eedit-rukka pitkän rautatiematkan jälkeen – Seinäjoella sitäpaitsi yövyttiin – saapui kotoisille tanhuoille, tunsi hän koti-ilonsa ohella jotain vaistomaista jännitystä. Oli kuin Plaanaojan uhooma viima olisi vaivannut hengitystä. Mutta ei se sitä ollut. Mammma oli tietysti huolissaan siitä, että kodin hengen vaikutukset olivat väljähtyneet. Etelän vierailua pohdittiin komiteassa, johon vanhempien lisäksi kuuluivat Betti, Edla ja Pukinkorvaska lisäjäseninä. Muuta en siitä muista, mutta W:n tantan ehdotuksesta oli Edit teettänyt puhvihihat leninkiin, joka oli harmaankirjavasta pumpulikankaasta ja se oli Oulussa liikaa. Se hävisi.

Kuuselan parantolassa Keuruulla Edit oli vv. 1907–1913 hoitajattarena ja taloustehtävissä Ellin (Heikinheimo) taitavassa opetuksessa. Tämä aika oli virkistävää vaihtelua kauttaaltaan, kunnes voimat lopulta pakottivat hellittämään ja luopumaan. Mutta yksityistä sairaanhoitoa hän senkin jälkeen harjoitti kotioloissa. V. 1915 sai Eeditti kutsun Haapavedelle Ruusun ja Oton luo, joiden lämmin koti oli siitä lähtien hänenkin kotinsa. Siellä hän otti osaa kodin erinäisiin taloustehtäviin, sen huoliin, iloihin ja suruihin. Hän oli uskollinen perheen jäsen tässä kodissa sekä myöskin sen ulkopuolella ja osasi harvinaisesti täällä kuten ennen sitä muuallakin hillitä kieltään pahaa puhumasta. Hänen hiljainen ja arka olemuksensa auttoivat häntä tässä ja ennen muuta hänen kristillinen uskonelämänsä, joka opettaa säilyttämään hyvän omantunnon.

Kun uuden herätyksen tuulet puhalsivat voimallisesti lestadiolaisliikkeen keskuudessa alkaen Pohjolasta ja leviten koko maahan, ei Edit-kultakaan jäänyt siitä osattomaksi. Kirjeessään Oskari-veljelleen 3.3.1898 hän muistelee lapsuusajan leikkejä, riitoja ja kiusaamisia, joita ei silloin sovittu, ja pyytää: "Anna rakas veli anteeksi kaikki kärsimättömyyteni ja sopimattomat sanat sekä kaikki pahat, mitä olen sinulle tehnyt. Ole todistajana jumalanpuolesta, että Hänkin antaisi minulle anteeksi..." En todellakaan enää muistanut mitään ikävyyttä kärsineeni hiljaisen ja perin siivon siskoni puolelta. Päinvastoin olin usein tilaisuudessa aika ajoin kuulemaan itkun nyyhkytystä toisesta huoneesta, jossa hän yksin istui jossakin nurkassa. jos meni tiedustelemaan syytä itkuun, niin hän valitti huonouttaan: "Minä olen aivan liikaa tässä maailmassa".

Pari viikkoa Editin edellämainitun kirjeen jälkeen kirjoitti äiti Henrika Carolina Oskarille mm.: "Friska har vi varit, äfven Edith är raskare nu", ja jatkaa samassa yhteydessä: "Pappas minne aftager märkbart och eljest är han så bortblandad, att han ofta ej hittar i sin kammare utan att fråga från vilken dörr han skall gå. – – – Från Augusta hade vi bref, hon ämnar fira påsken hos sina barn i Hfors. Hon föreslog, att Edith skulle ock komma dit och Sedan till Jyväskylä, anser, att det vore välgörande för Ediths hälsa, men E. har ej lust att resa långa vägar på jernväg ty hennes hufvud blir sjukt och dåsigt".

Eeditin myöhemmistä elämänvaiheista Haapaveden Rantosella kertoo veljentytär Ilona Porma (Merikallio) seuraavasti: "Olin viisivuotias, kun Eedit-täti tuli meille ja kuului heti perheenjäsenenä kotiimme. Varhaisimmat muistoni hänestä ovat, että hän piti huolta "isukan" (= Otto Merikallio) valkoisten paitojen kauluksien ja mansettien tärkkäämisestä ja silittämisestä, tarkasti ja korjasi pyykin jälkeen rikkimenneet vaatteet, parsi sukat ja villavaatteet niin taitavasti, ettei parsittuja ja paikattuja kohtia edes huomannut. Näki, että hän oli nuorena käynyt käsityökoulua.

Isän ollessa Vaasassa ja myöhemmin Haapavedellä lehtorina, kävimme me tytötkin siellä koulua ja Edit täti oli silloin meillä kodinhoitajana. Ja hyvin hän meidät hoitikin. Hänen valmistamistaan ruuista muistan erityisesti klimppimaitokeiton, klimppisopan (lihakeitto, jossa oli klimppejä), kampsut (veritaikinasta vedessä kiehutetut kokkareet, voita ja suolaa liemessä), leipäpaistin eli jankin, "öölsuupan" (puoleksi vettä ja maitoa, vehnäjauhosuurus ja keitossa leipäjuuston palasia, vähän siirappia ja suolaa), monenlaiset puurot, punasohukaiset, "lätyt" hillon kanssa ym.

Kesäisin Eedit-täti oli mukana myös Kotimarjalan puolella, missä Anni-tätikin oli kiireen aikana apuna. Joskus oli mesimarjoja perkaamassa jopa 30 henkeä; työ oli hidasta kun pienillä saksilla poistettiin joka marjasta kanta. Marjojen purkittaminen ja pullottaminen ja sienien säilöntä oli tarkkaa työtä, pikkelsien piti näyttää purkeissaan "taiteellisilta", ja Eedit-täti oli taitava ja ahkera.

Kun työt oli tehty piti Eedit-täti meille lukutuokioita, luki meille ääneen hauskoja tyttökirjoja ja mitä milloinkin. Hän oli hiljainen, mutta saattoi olla mainio huumori-ihminenkin. Joskus hän istui pianon ääreen ja soitti meille ulkomuistista pienenä oppimiaan kappaleita. Jäi mieleen "Napoleonin marssi", jopa joskus "Adolfin romanssikin" ja "Titanic-hymni". Halma-peliäkin hän kanssamme pelasi ja keitti kermakaramelleja. Soittohetkissä olivat usein mukana myös Anni-täti ja Eeva (Määttä, sittemmin Merikallio ja viimein Ovaskainen), jotka olivat paljon meillä. Silloin Anni-täti lauloi sekä suomeksi että ruotsiksi kauniita hengellisiä lauluja ja virsiä ja säesti, kun lauloimme yhdessä. Anni-täti oli hyvin musikaalinen, hän soitti vapaasti ilman nuotteja ja osasi ulkoa myös sanat, mistä oli myöhemmin näön heiketessä hänelle paljon apua.

Muistan vielä vaikean espanjantautiajan Haapavedellä. Rantosella sairastui sekä talonväki että työväki, niin että vain Eedit-täti ja minä säilyimme terveinä. Nyt tuli tarpeeseen sairaanhoitokokemus Keuruulta. Sielläoloajastaan ja nuoruuden ajan ystävistään hän usein jutteli ja kertoi mm. Ester Ståhlbergin olleen hänen hyvä ystävänsä.

Eedit-tädillä oli hieno ja hillitty luonne. En nähnyt häntä koskaan pahalla tuulella. Hän oli aina yhtä hymyilevä ja hiljainen ja hyvin perusteellinen tehtävissään."

Vaikean taudin kärsivällisesti sairastettuaan Eedit sai kotikutsun Turussa 7.2.1933 64-vuotiaana.

"Autuas se ihminen, jonka väkevyys on Sinussa; He vaeltavat sydämestänsä Sinun tielläsi. Käyden itkulaakson lävitse tekevät he sen lähteiden maaksi. Ja aamusade verhoo sen siunauksella. He kulkevat kasvaen voimasta voimaan ja ilmestyvät Jumalan eteen Siionissa." Ps.84:6–8.

Helsingissä 10.10.1939
Veljen tervehdys Oskari

Osk. E. Hellemaan kirjoitus Suviviestissä v. 1966 täydennettynä Ilona Porman muistelmilla.